Näyttämöiden henkilöhahmoja peleissä

Monissa peleissä hyödynnetään jostain jo aiemmin tuttuja hahmoja, ympäristöä tai musiikkia. Hahmot voivat olla peräisin esimerkiksi hyvin menestyneestä elokuvasta, tv-sarjasta, teatterimaailmasta tai sarjakuvasta. Kiinnostava ja entuudestaan tuttu teema houkuttelevat usein ihmisiä kokeilemaan peliä ja auttavat näin peliä menestymään.

Esimerkiksi suomalaistenkin keskuudessa suosittu online-kasino CasinoEuro tarjoaa pelattavaksi lukuisia hauskoja pelejä, joissa seikkailee muista tarinoista ennestään tuttuja hahmoja. Yksi peleistä on Jack and the Beanstalk, jonka hahmot perustuvat Jaakko ja pavunvarsi-lastensatuun. Satu kertoo Jaakosta, joka saa lahjaksi taikapapuja ja heittää ne ulos. Aamulla pavunvarsi on kuitenkin kasvanut niin korkeaksi, että ylettää pilvien yläpuolelle. Pavunvartta kiivetessään Jaakko saavuttaa pilvien yllä sijaitsevan jättiläisen linnan ja joutuu lopulta pakenemaan jättiläistä ja katkaisemaan valtavan pavunvarren estääkseen jättiläistä seuraamasta häntä tavalliseen maailmaan. Sadusta on tehty myös teatteriesityksiä eri puolilla maailmaa, kuten Iso-Britannian Sheffield Theatres’ssa. CasinoEuron sivuilla oleva peli sisältää sadusta tuttuja hahmoja, ja ennen pelin alkua on mahdollista katsoa ihastuttava lyhyt animaatiopätkä Jaakosta ja pavunvarresta. Peli on kolikkopeli, jossa pelaaja kerää voittoja ilmaiskierrostoiminnosta, joka käynnistyy kolmesta scatter-merkistä. Uusintapyöräytyksiä saa kaikista näytölle ilmestyvistä ”wild”-merkeistä ja avainmerkkejä keräämällä voi muun muassa tuplata seuraavat wild-merkit.

Muiltakin sivustoilta löytyy teatterilavoilta tuttuihin hahmoihin perustuvia pelejä. Esimerkiksi 123pelit.com-sivustolta löytyy niin ikään teattereissa ympäri maailman nähtyyn Peter Pan-tarinaan perustuva peli. Tarina kertoo Peter Panista, pojasta joka ei halua koskaan kasvaa aikuiseksi ja joka osaa lentää onnellisten ajatusten ja keijupölyn avulla. Hän kokee Mikä-Mikä-Maassa monia seikkailuja ystäviensä Helinä-keijun ja sisarusten Leenan, Jukan ja Mikon kanssa taistellen Kapteeni Koukkua vastaan. 123pelit.comin peli on pienille lapsille soveltuva peli, jossa voi rakentaa omanlaisensa Mikä-Mikä-Maan. Myös Disneyn omilta sivuilta löytyy Peter Pan-tarinaan perustuva peli Talvimetsän risteys, jossa pelaaja auttaa Helinä- keijua saattamaan hukassa olevat eläimet Keijupoukamasta talvimetsään. Peli on graafisesti erittäin viihdyttävä.